Kalamiehet ry
YhdistysTapahtumiaUutisiaJäsenasiatTyöpaikatValokuviaLinkitOta yhteyttä
Etusivu

  

KALAMIEHET RY
on valtakunnallinen kalatalouden ammattilaisten muodostama koulutus- ja yhteistyöjärjestö.
Yhdistyksen tehtävänä on tiedottaa jäsenille alan muutoksista
ja mm. työpaikoista sekä koota jäsenet yhteistoimintaan.  


  

 Ideakilpailun arviointi

KMRY:n 80. toimintavuoden merkkitapahtumaksi tarkoitettu ideakilpailu siitä, millainen yhdistyksen tulisi olla 2020- ja 2030-luvuilla, tuotti vain yhden ehdotuksen. Kilpailu oli avoin kaikille ja tietoa kilpailusta jaettiin laajasti. Hallitus arvioi, että saapunut ehdotus ei sisältänyt kilpailulle asetettujen tavoitteiden mukaisia uudistus- tai kehitysajatuksia, ja päätti siksi jättää palkinnon jakamatta.

Vuosikokous 2018


Kalamiehet ry:n Vuosikokous pidetään 24. huhtikuuta Uudenmaan ELY-keskuksen tiloissa klo: 15.00. Kokous pidetään videokokouksena, joten pääset halutessasi liittymään kokoukseen myös muualta Luken ja Elyn tiloista.


Kalamiehet ry:n hallitus valmistelee ja toteuttaa vuoden 2018 aikana yhdistyksen lopettamisen yhdistyksen sääntöjen mukaisesti. Sääntöjen mukaan vaaditaan toinen kokous, joka tullaan järjestämään Tampereella 1.10.2018. Vuonna 2019 KMRY:llä ei ole enää toimintaa.


 


 



Etusivu
Yhdistys
Tapahtumia
Uutisia
Jäsenasiat
Työpaikat
Valokuvia
Linkit
Ota yhteyttä